Maapähkinävoi uunipaahdetuista maapähkinöistä

[vegaaninen, viljaton, gluteeniton, soijaton, palmuöljytön]

Itse tehty maapähkinävoi on ihanaa. Ja uskallan melkein väittää, että parhain koskaan maistamani maapähkinävoi syntyy uunipaahdetuista maapähkinöistä.

Kirjoitin pari viikkoa sitten postauksen siitä, miten maapähkinävoita voi tehdä itse. Kirjoitin myös, että parasta itse tehty maapähkinävoi on kuorituista, kuivapaahdetuista pähkinöistä valmistettuna mutta että myös suolapähkinät kelpaavat.

Maapähkinävoi uunipaahdetuista maapähkinöistä, itse tehty maapähkinävoi

Maapähkinävoiresepti uudelleen mietittynä

Perun nyt hieman puheitani; suola- ja kuivapaahdetut pähkinät ovat saaneet kilpailijan. Maapähkinävoi on aina hyvää, mutta täysin luonnollisissa raaka-aineissa on aina oma, erityinen juttunsa. Silloin valmista tuotosta nauttiessa tietää aika lailla tarkkaan, millaisen käsittelyn se on ennen suuhun laittamista läpikäynyt.

Ajatus ennalta täysin käsittelemättömien maapähkinöiden käytöstä tuli mieleeni mantelivoita tehdessäni, sillä käytän siihen raakoja manteleita, jotka paahdan uunissa. Miksen voisi tehdä samoin maapähkinöiden kanssa?

Miettimättä asiaa sen pidempään laitoin uuniin kuumenemaan ja pähkinät leivinpaperilla verhotulle pellille paahtamista odottelemaan.

Uunissa paahdetut maapähkinät, itse tehty maapähkinävoi

Miksi manteleita tai pähkinöitä sitten ylipäätään pitää lämpökäsitellä ennen niiden murskaamista voiksi? Tärkein syy tähän on se, että paahtaminen helpottaa tehosekoittimen tehtävää. Sekoitin joutuu pähkinöiden kanssa joka tapauksessa todella koville, joten raaka-aineen lämmittäminen helpottaa hommaa edes vähäsen.

Maapähkinävoi uunipaahdetuista maapähkinöistä vaatii kunnon tehosekoittimen

Minkäänlaista pähkinävoita ei kannata alkaa valmistaa millä tahansa blenderillä. Oma vanha halpisblenderini sai tarpeekseen jo kikherneiden soseuttamisesta. Moottorista kuului pari eriskummallista rasahdusta, minkä jälkeen keittiössä alkoi leijailla kamala palaneenkäry. Blenderin moottori oli päästänyt ilmoille viimeisen surahduksensa savun kera.

Maapähkinävoi uunipaahdetuista maapähkinöistä

Kun maapähkinävoita tehdään itse, tehosekoittimen on oltava nimensä veroinen. Minulla on käytössäni Raakapuodista hankkimani Vitamix Ascent A2300. Olen ollut siihen todella tyytyväinen. Niin tuolla hinnalla täytyy voidakin olla.

Mutta jotain tätä luokkaa tehosekoittimen täytyy olla, jotta se jaksaa liikutella paksua, tahmaista massaa. Vitamixin mukana tullut sauva eli tampperi on muuten todella kätevä juuri pähkinävoita tehdessä, jotta massan tasaista sekoittumista saa avitettua.

Oi ihana, itse tehty maapähkinävoi!

Uunipaahdetuista maapähkinöistä tehtäessä maapähkinävoi valmistuu ehkä hitusen hitaammin kuin jos raaka-aineena olisi kuiva- tai öljypaahdettuja pähkinöitä.

Pähkinät pyörivät tehosekoittimen kannussa muutaman minuutin ajan paksuna, vielä kuivalta näyttävänä tahnana, jota täytyy välillä kaapia nuolimella pois seiniltä. Vasta suunnilleen viiden minuutin kohdalla maapähkinävoi alkaa oikeasti näyttää voilta.

Kärsivällisyys kuitenkin kannattaa. Tällä maapähkinävoireseptillä valmiista tuotoksesta tulee täyteläisen paksua tahnaa, joka tuoksuu savuisen aromikkaalta. Uunipaahdetuista maapähkinöistä tehdyn maapähkinävoin tuoksu leviää ihanasti koko kotiin. Valmis voi on lämmintä, kermaisen pehmeää ja niin houkuttelevan näköistä, että malttamattomimman herkuttelijan tekee mieli upottaa siihen sormi ja nuolaista maistiainen parempiin suihin. Ai että mitä ihanuutta!

Maapähkinävoi uunipaahdetuista maapähkinöistä

Itse tehty maapähkinävoi on kuorellisista pähkinöistä tehtynä myös esteettisesti lähellä täydellisyyttä. Kauniin ruskealle värille antavat syvyyttä kuorista jäljelle jääneet tummemmat pilkut.

Uunipaahdetuista maapähkinöistä tehty maapähkinävoi on maukasta täysin maustamattomana, mutta halutessaan sitä voi makeuttaa ja makuja korostaa pienellä määrällä suolaa. Mielestäni vaahterasiirappi täydentää kivasti maapähkinän ominaismakua. Se tasapainottaa maapähkinöiden mahdollista pientä happamuutta.

Vaahterasiirappia voi lorauttaa sekoituskannuun loppuvaiheessa parista ruokalusikallisesta puoleen desiin. Mutta kuten jo totesin, kaikenlainen maustaminen on vapaaehtoista ja kannattaa toteuttaa oman maun mukaan.

Itse tehty maapähkinävoi ja ruisleipä

Taidan ottaa iltapalaksi vielä yhden ruisleivän ja sivellä sille säästelemättömän kerroksen tämän päivän pähkinäistä tuotosta. Tiesitkö muuten, että itse tehty maapähkinävoi sopii mainiosti myös ruis- ja kauraleivän kaveriksi. Tai ihan minkä tahansa leipomotuotteen kaveriksi, kunhan siinä vain on maapähkinävoita.


Maapähkinävoi uunipaahdetuista maapähkinöistä

Maapähkinävoi uunipaahdetuista maapähkinöistä

Paksun pehmeä maapähkinävoi valmistuu raaoista maapähkinöistä nopeasti uunissa ja tehosekoittimessa. Luonnollista, maukasta ja ravitsevaa herkkua leivälle ja leivontaan!
No ratings yet
Print Pin Rate
Course: Breakfast, Dessert, Side Dish, Snack
Cuisine: American, Vegan
Keyword: ainesosa, amerikkalainen, gluteeniton, herkku, herkullinen, herkuttelu, laktoositon, leivonta, levite, maapähkinä, maapähkinävoi, maidoton, makea, nami, peanut butter, perusraaka-aine, raakaherkku, suolainen, superruoka, terveellinen, vegaani, vegaaninen, vehnätön, viljaton
Prep Time: 10 minutes
Cook Time: 10 minutes
Total Time: 20 minutes
Servings: 50 annosta
Author: Susanna

Equipment

  • Tehosekoitin

Ingredients

  • 500 g raakoja, kuorellisia maapähkinöitä
  • (¼ – ½ dl) vaahterasiirappia halutessasi
  • (1 tl) suolaa halutessasi

Instructions

  • Laita uuni kuumenemaan 180 asteeseen. Levitä maapähkinät uunipellille leivinpaperin päälle. Paahda niitä uunin keskitasossa n. 10 minuutin ajan.
  • Ota pähkinät uunista ja anna niiden jäähtyä n. 15 minuuttia.
  • Kaada maapähkinät tehosekoittimeen. Sekoita niitä minuutin jaksoissa yhteensä vähintään viiden minuutin ajan. Kaavi välillä sekoituskannun seinämät puhtaiksi. Aluksi pähkinät pilkkoutuvat rouheeksi ja jauhoksi, sen jälkeen ne alkavat tiivistyä rasvaisiksi kimpaleiksi. Vasta sekoittamisen loppuvaiheessa seoksesta tulee öljymäistä ja tasaista.
  • Lisää maapähkinävoihin halutessasi vaahtera- tai agavesiirappia sekä suolaa. Sekoita vielä minuutti. Kaavi valmis maapähkinävoi kannellisiin lasipurkkeihin. Valmista voita tulee n. puoli litraa. Anna maapähkinävoin jäähtyä huoneenlämmössä ja laita se jääkaappiin vasta, kun se on kokonaan jäähtynyt. Maapähkinävoi säilyy huoneenlämmössäkin, mutta jos et aio käyttää koko määrää lähipäivinä, se kannattaa laittaa jääkaappiin.
  • Käytä leivonnaisissa, voitele leivälle tai syö suoraan purkista. Nam!
Did you make this?Mention @keksitaikinavegaani and tag #thecookiedoughvegan!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Recipe Rating